Helmikuussa vinkkaamme suosikki-ruokakirjojamme. Samaan aikaan pääkirjaston tieto-osastolla on ruoka-aiheisia näyttelyitä.
Kaisa Isotalon ja Raija Kuittisen päivittämä Kotiruoka on kattava opas ruoanlaittoon ja suomalaiseen ruokaan. Vuoden2008 uudistetussa painoksessa on mukana yli 100-vuotiaan klassikon suosikit sekä uudempia kansainvälisiä reseptejä. Kotiruoan suurin ansio on sen perusteellisuus. Informaatiotulva alkaa etukannen sisäpuolen lautasliinantaittomalleista ja jatkuu tiiviinä runsaat 600 sivua. Kuvia on vain esimerkinomaisesti. Kotitalousopettajien muokkaama teos muistuttaa paikoin oppikirjaa. Lukijaa valistetaan yksityiskohtaisesti esimerkiksi ruoan säilyvyydestä, terveellisyydestä, työvälineiden valinnasta ja oikeasta käyttötavasta. Kirjan avulla voi oppia vaikka teurastamaan, nylkemään ja kalttaamaan kalan, tai säilömään syksyn sadon 16 eri menetelmällä. Laajin osuus kirjasta kuuluu silti resepteille, joista annetaan usein erilaisia valmistusvaihtoehtoja. Reseptien kirjo kattaa kaikki tutut ruokalajit. On puuroja, munakkaita, keittoja, patoja, kastikkeita, suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä jälkiruokia. Reseptien loppuun on koottu ruokalajia muuntelevia tai taloudellisia vinkkejä, kuten korvaa osa kaalista hapankaalilla tai huuhdo ja kuivaa vaniljatanko, sitä voi käyttää myöhemmin uudelleen.
Katso teoksen saatavuus Vaski-verkkokirjastosta!
Marja & Kitti

