Ankomsten / The Arrival

Ankomsten / Tan Shaun
Alkuteos: The Arrival
Göteborg : Kabusa, 2010
[124] s. : enbart ill.

Ankomsten on kaunis kuvaromaani, joka kertoo maahanmuuttajan tarinan. Kyseessä ei ole tavallinen sarjakuva, sillä kertomiseen ei ole käytetty lainkaan sanoja. Kuvat riittävät mainiosti.

Ruudut ovat ensikatsomalta valokuvamaisia, mutta lähempi tarkastelu osoittaa muuta. Mitä kauemmas kotoa joudutaan, sen kummemmiksi muuttuvat kuvat. Kaikki on outoa; kirjoitusmerkit, ruoka, tavat. Kaikkea symboliikkaa en edes ymmärrä, mutta ehkä se on tarkoituskin. Syntyy autenttinen kuva vieraasta maasta ja uudesta kulttuurista.

Kertomuksen tunnelma on hyvä ja toiveikas. On surullista, että perheen isän on pakko lähteä, mutta hän selviää matkasta. Kielitaidottoma tuntemattomassa paikassa on aluksi vaikeaa, mutta apua ja ystäviä löytyy vähitellen. Kun perhe taas yhdistyy ja asettuu taloksi, on heidän vuoronsa auttaa uusia tulokkaita.

Kirjan väritys pysyttelee rauhallisesti seepiassa, maltillisissa harmaan ja ruskean sävyissä. Valokuvamaiset ruudut luovat mielikuvan isoisästä kertomassa nuoruudestaan, pitkästä matkasta kauan sitten, rohkeudesta lähteä vanhasta maasta tavoittelemaan unelmaa, uutta turvallista paikkaa elää.

Katso teoksen saatavuus Vaski-kirjastoista.

Erja

Hissun kissun kirjastossa, hassujen kissojen lainastossa

Runohuone kutsuu istumaan

Tiedäthän päivän, jolloin ei jaksa touhuta eikä tohista: ei paistaa eikä pakastaa, ei rassata eikä krapata. Ei ainakaan yli välttämättömän.

Eräänä sellaisena suuntasin kaupungin pääkirjastoon tutkimaan, voiko monen toimen olohuoneessa, tapahtumien ja vilskeen nykykirjastossa, edelleen viettää aikaansa ihan hissukseen, itsekseen ja ajatuksineen.

Uskoakseni tähän kysymykseen kirjaston kulkija löytää vastauksen vain kulmia ja sopukoita mittaillen, kuunnellen ja tunnelmia makustellen.Tällä kertaa tieto ei houkuttanut, vaan suuntasin askeleeni Taiteiden talon sokkeloihin. Löytäisinkö etsimäni Lukusalongin liepeiltä, Runohuoneen kulmauksesta vai kukaties siivilöityvän valon rotundasta?

Pyöreän katon kauneutta

Päivinä, jolloin on liian paljon aikaa tehdäkseen mitään työlästä, voi onneksi istua alas ja tarttua kirjaan. Hengähdin hetken Lukusalongin sohvalla ja silmäilin esillä olevia uutuuskirjoja, luinkin muutamasta rivin sieltä, toisen täältä. Ihmisiä kulki ohitseni, mutta kiireettömyyttä hakenut sai viivähtää paikallaan. Jatkoin matkaani pyöreään rotundaan ja halusinkin vain istahtaa ja katsella kohti korkeuksissa kohoavaa kattoa ja taidetta seinillä.

Lempeän valon nurkkaus

Runohuoneen nurkkauksesta varsinaisesti löysin etsimäni: aforismit ja tilan itselleni. Mietteiden tiivistykset ovat kiehtovia. Ehkä juuri siksi, että vain osa niistä avautuu ymmärrykselle ja aniharvoin toisella lukemalla täysin samanlaisena. Runohuoneen kulmauksessa viivähdin tovin pidempäänkin. Sen rauhallinen ajattomuus puhutteli.

Nykykirjastossakin on edelleen tilaa – paitsi kirjoille, tapahtumien runsaudelle sekä Antti Hopian ja Nina Laakon sarjakuvan muutamille hassuille kissoille – myös ihmisille ajatuksineen. Onneksi.

Teksti ja kuvat: rj

Miten kasvatetaan tomaatti?

“Kesäni kohokohtia on poimia auringonlämpimiä tomaatteja suoraan puskasta suuhun ja haistaa niiden hurmaava tuoksu”. Näin Mari Mörö pakinoi maaliskuun Kotipuutarha-lehdessä.  Muistan sen hyvin lapsuuden kesistä. Lämpimän tomaatin tuoksun. Mitä jos minäkin kokeilisin? Seuraavalla viikolla poikkesin kauppaan ostamaan avomaan tomaatin siemeniä. Leikkimökin seinusta on etelään päin. Siinä olisi lämmin ja suojainen paikka kasvattaa tomaatteja. Istuttaisin ne isoihin ruukkuihin.  ” Siemenet kylvetään maalis-huhtikuussa”  luki pussin kyljessä. Niin mutta miten ja minne? Lainasin kirjastosta läjän puutarhakirjoja. “Kylvömulta ei saa olla liian voimakasta, muuten pienet taimet nääntyvät. Lisäksi kylvös on hyvä peittää muovikelmulla, niin  taimilla on sopiva kosteus.” Taas kauppaan. Ostin heikkoravinteista kylvömultaa ja kaksi minikasvihuonetta. Jännittyneenä odotin sopivaa hetkeä. Vihdoin eräänä maanantai-iltapäivänä se koitti. Pakanallisina aikoina oli hyvin tarkkaa, minä kuunkierron aikana kylvö suoritettiin. En tiennyt kuusta mitään, mutta nyt oli kylvettävä, koska esikoinen oli koulussa ja kuopus nukkui päiväunia. Keskimmäinen saisi olla apuna.  Jos esikoinen palaisi liian aikaisin, seuraisi kylvövuoroista täysi sota. Jos taas kuopus heräisi, olisi multaa joka puolella asuntoa.

Tomaatin siemenet ovat ihan älyttömän pieniä. Miten niitä laitetaan multaan yksi kerrallaan? Puutarhakirjan mukaan on olemassa istutusruiskuja pienille siemenille. No ei minulla sellaisia siihen hätään ollut. Keskimmäinen pesueesta sen keksi: nuollaan sormi ja kastetaan se siemenpussiin. Hyvällä tuurilla siihen tarttuu vain kolme siementä. Sen jälkeen sormi upotetaan märkään multaan. Jee! Homma toimii. “Kylvös kannattaa kastella sumutinpullolla säännöllisesti joka päivä, ettei kastelu ole taimille liian rajua”.  No siitä sitten vaan. Nostimme varovaisesti minikasvihuoneet etelänpuoleiselle ikkunalaudalle ja aloimme odottaa. Ei mitään viiteen päivään, sitkeistä sumutteluista huolimatta. Lapset saivat sumutinpullon jo kahden päivän jälkeen rikki. Vieteri pomppasi kesken sumutintaistelujen sohvan alle. Harmitti niin vietävästi, kun se oli ihan uusi. Mutta seitsemäntenä päivänä mullan alta alkoi kohota hentoja vaaleanvihreitä versoja. Meidän tomaattivauvat olivat syntyneet! Taputimme käsiämme ja huusimme. Olen niistä tosi ylpeä ja olen käynyt katsomassa niitä joka päivä, kun olen tullut töistä. Ne kasvavat niin nopeasti! Seuraavaksi tomaattivauvat pitää kouluttaa ja karaista. Pitää taas turvautua kirjoihin, että osaan kouluttaa niitä oikein. Mutta siitä lisää seuraavassa blogissa.

teksti ja kuva: Hevifossiili