Oton elämä : aikalaisromaani / Claes Andersson

Otto on äskettäin jäänyt syrjään politiikasta ja kirjoittelee työhuoneellaan elämästään, muistelee lääkärinvuosiaan, rakastumisiaan ja elämää perheen keskellä. Välillä hän soittelee vanhoja jazzkappaleita tai juttelee syvällisiä naapurissa työskentelevän lastenterapeutin kanssa.

Olin muutama kuukausi sitten kirjastolla kuuntelemassa Ottoa aika lailla muistuttavaa Claes Anderssonia, joka kaamosviikonlopun teemaan sopivasti keskusteli kustantaja Marianne Bargumin kanssa unista ja  niiden tulkinnasta, runoista ja rakkaudesta. Välillä maestro luki runojaan, välillä hän siirtyi pianon ääreen; aika kulki siivillä ja tilaisuuden loputtua tunsin päässeeni osalliseksi jostain lämpimästä ja rehellisestä. Poistuin voimaantuneena ja  jotenkin kummasti  hyvinkin tyytyväisenä omaan  pieneen elämääni.

Jotain samanlaista sain tästä kirjastakin. Andersson käsittelee vaikeita asioita; sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Hän on välillä turhautunut, välillä vihainen, eikä anna mitään valmiita vastauksia siihen, miten kohdata  surullinen ruumiin rappeutuminen tai valmistautua ystävien menettämiseen. Mihin perustuu siis se hyvä tunnelma, jota ammennan tästä tekstistä? Piti oikein miettiä, missä salaisuus piilee! En keksi muuta selitystä kuin sen, että on rauhoittavaa, kun pelottavista asioista rohjetaan puhua näin suoraan.

“Otto huomasi myös selkeän muutoksen omissa ‘onnen kriteereissään’. Nuorena hän oli nauttinut ruumiistaan, toistuvista juoksulenkeistään, kuntosalilla käynneistä, pitkistä pyörämatkoista, saunomisesta ja pitkistä uinneista löylyjen välillä, fyysisestä rakkaudesta ja kosketuksista ja kaikkivoivasta tunteesta että ‘on kotonaan ruumiissaan’ ja pystyy nauttimaan kaikista sen tarjoomuksista. Mutta iän karttuessa ja sairauksien lisääntyessä (diabetes, suonenvedot jaloissa, kohonnut verenpaine, sepelvaltimoiden kalkkiutuminen ja kahden ohitusleikkauksen  jälkivaikutukset) ruumiilliset nautinnot olivat huvenneet minimiin. Sen sijaan Otto tunsi suurta tyydytystä, suorastaan ‘onnea’ kun istui säännöllisesti  kirjoituspöytänsä ääressä ja ahersi erilaisten fiktiivisten ja puolifiktiivisten kirjoitusten parissa. Vuosien ja vaivojen lisääntyessä hän oli vähemmän lihaa ja  enemmän henkeä. Tuohan kuulostaa hienolta, Otto ajatteli. Mutta tietysti se on valhetta ja niiden kaikkien riesojen ja vaivojen kaunistelua, joita vanheneminen tuo tullessaan. Vanheneminen, mietti Otto ja tunsi miten raivo nousi hänessä, on itse asiassa helvetinmoista paskaa! Se pitäisi kieltää lailla, siitä pitäisi saada kuolemantuomio!”

Katso teoksen saatavuus Vaski-verkkokirjastosta!

teksti: Erja

Vaikka hyviä elokuvia jää tämän vuoksi hankkimatta, niin onneksi myös paljon laadukasta tavaraa saadaan ostettua. Tässä yhden kirjastonhoitajan absoluuttisen subjektiivisia näkemyksiä joistain vuoden aikana kirjastoon saapuneista laatuelokuvista, jotkut uudempia, jotkut vanhempia.

* * *

Kangastuksia (Les amours imaginaires, 2010)

Ohjaus: Xavier Dolan

Pääosissa: Monia Chokri, Xavier Dolan, Niels Schneider

Heteronainen ja homomies ihastuvat samaan biseksuaalin oloiseen komistukseen, mikä tietää repiviä ristiriitoja ystävyyttä nakertamaan. Tarina jää aika köykäiseksi, eikä yllä taustalla soivan Knifen/Fever Rayn implikoimaan raastavuuteen, mutta muuten elokuva on ilmaisultaan niin upean hallittu, että oksat pois. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-pääosanäyttelijä-leikkaaja-puvustaja Dolan on ollut leffaa tehdessä 20-vuotias, mikä on suorastaan käsittämätöntä. Toisessa pääosassa ilmeikäs Chokri tekee loistavan suorituksen ja –  jos maailmassa on mitään oikeutta –  noussee tämän jälkeen näkyvämminkin tähtikartalle.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Kasvot kuvaruudussa (Network, 1976)

Ohjaus: Sidney Lumet

Pääosissa: William Holden, Faye Dunaway, Peter Finch, Robert Duvall

Syystäkin klassikon maineen saanut, tarkkanäköinen ja armoton katsaus mediayhtiöiden kasvavaan valtaan ja häikäilemättömiin menetelmiin yleisön manipuloimiseksi. Hyvin 70-lukulainen elokuva siinä mielessä, että tänä päivänä näin illuusioton ja rahoittavia tahoja rehellisesti ruoskiva teos tuskin tulisi tehdyksi, ainakaan A-listan tekijäkaartilla.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Kova kuin kivi (True Grit, 2010)

Ohjaus: Ethan & Joel Coen

Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin

Coenien uudeelleenluenta John Wayne -semiklassikosta (tai pikemminkin sen pohjana olleesta romaanista) osoittaa miten hienoa jälkeä syntyy, kun asialla ovat ammattinsa täydellisesti hallitsevat taiteilijat. Tarina teinitytöstä, joka palkkaa eläkepäiviä lähestyvän sheriffin nappaamaan isänsä murhaajan ei ole sinänsä kiehtova, eikä sen kertomiseen käytetä kummempia kerronnallisia kikkailuja. Vaan kun kaikki osa-alueet ovat hienosti tasapainossa, on lopputuloskin upea. Taas kerran voi myös ihastella ohjaajaveljesten uskomatonta silmää näyttelijöiden suhteen – pienimpäänkin rooliin on löydetty tyyppi, jonka varmasti muistaa vielä pitkään katsomisen jälkeenkin.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Kunnian polut (Paths of Glory, 1957)

Ohjaus: Stanley Kubrick

Pääosissa: Kirk Douglas, Adolphe Menjou, Ralph Meeker, George Macready

Ensimmäistä maailmansotaa ranskalaisnäkökulmasta lähestyvä hieno sodanvastainen teos elokuvataiteen mestarilta. Niin taisteluhaudoissa kuin sotaoikeudessa vellova epäinhimillisyys on kuvattu raastavasti, mutta kuitenkaan kyynisyyteen sortumatta.  Kun loppukohtauksessa saksalainen sotavanki (sittemmin Kubrickin kanssa naimisiin mennyt Susanne Christian) laulaa surullista kansanlaulua, kostuu silmänurkka paatuneimmaltakin katsojalta.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Lampaansyöjät (1972)

Ohjaus: Seppo Huunonen

Pääosissa: Leo Lastumäki, Heikki Kinnunen

Veikko Huovis -filmatisoinnissa lähdetään Lappiin salametsästämään lampaita ja puhumaan syvällisiä. Hyvän ruoan ja kauniin luonnon äärellä avautuu kiehtova näkymä suomalaiseen mieheen, joka yrittää löytää paikkaansa vauhdilla muuttuvassa yhteiskunnassa. Lastumäki ja Kinnunen täydentävät pääosissa toisiaan täydellisesti, ja leikkauksella leikittelevä Seppo Huunonen on Suomen Godard kauan ennen Kaurismäkeä.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Maailman paras isä (World’s Greatest Dad, 2009)

Ohjaus: Bobcat Goldthwait

Pääosissa: Robin Williams, Daryl Sabara

Aivan takavasemmalta tulee paras komedia aikoihin. Hissukka opettaja yrittää pärjätä olemattoman kirjailijanuransa ja hirviömäisen teinipoikansa kanssa, kunnes jälkimmäinen yllättäen kuolee bisarrin masturbointisession seurauksena. Vaivihkainen musta huumori ja kipeät havainnot ihmisen yksinäisyydestä isommassakin joukossa rakentavat hienon kokonaisuuden, jota tukee Williamsin hillityn haavoittuvainen olemus. Ohjaaja-käsikirjoittaja Goldthwait on aiemmin tunnettu lähinnä äänekkäästä pikkuroolista Poliisiopisto-elokuvissa (hae YouTubesta esim. ‘police academy zed’), joten kehitystä on tapahtunut hämmentävän paljon.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Nanjingin verilöyly (Nanjing! Nanjing! / City of Life and Death, 2009)

Ohjaus: Chuan Lu

Pääosissa: Hideo Nakaizumi, Wei Fan, Ye Liu, Yuanyuan Gao

Kiinalaisnäkemys Nanjingin japanilaisterrorista 1937-38 on kertakaikkisen hyytävä kokemus. Jos ei tietäisi oikeiden tapahtumien olleen vielä kauheampia, olisi elokuva helppo lytätä kansallismielisenä japanilaisten demonisointina. Raakuuksilla mässäilyä välttävä tarina kerrotaan hienosti kuvan keinoin ja dialogi pysyy minimissä. Schindlerin listan selvä sisarteos, mutta sentimentaaliset hetket käsitellään paljon hienovaraisemmin kuin Spielbergillä.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Toy Story 3 (2010)

Ohjaus: Lee Unkrich

Ääninä: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Ned Beatty

Lelujen elämä käy hankalaksi, kun omistaja on jo siinä iässä, että muuttaa kotoa pois. Sydämellinen tarina ystävyydestä ja vaikeiden muutosten väistämättömyydestä onnistuu aika lailla kaikilla tasoilla ja animaation taso on aivan hölmistyttävän kova – kyllä Pixar on maineensa ansainnut. Toivottavasti tämä myös jää elokuvasarjan viimeiseksi osaksi, tähän on enemmän kuin hyvä lopettaa.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Tucker & Dale vs Evil (2010)

Ohjaus: Eli Craig

Pääosissa: Tyler Labine, Alan Tudyk, Katrina Bowden

Slasher-kliseet hauskasti päälaelleen kääntävässä sympaattisessa kauhukomediassa leppoisat perämetsän juntit joutuvat puolustuskannalle, kun ennakkoluuloiset collegenilkit kokevat olevansa uhattuja ja käyvät ylle. Splatter-hetkissä kurkotellaan parhaimmillaan Evil Deadin tasolle (oksasilppuriin heittäytyvä jätkis on silkkaa parhautta), mikä on jo melkoinen saavutus.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

* * *

Vuosi elämästä (Another Year, 2010)

Ohjaus: Mike Leigh

Pääosissa: Lesley Manville, Ruth Sheen, Jim Broadbent

Leigh kertoo periaatteessa yhtä ja samaa tarinaa, aina vain uudestaan. Tarinaa, jonka draama ei synny mistään elämää suuremmista konflikteista, vaan tavallisten ihmisten arkisesta vuorovaikutuksesta, perheen ja ystävien tärkeydestä, sekä ihmisen pienuudesta yksin surun edessä. Se on kaunis tarina, joka kerta toisensa jälkeen kerrotaan koskettavasti ja näytellään loistavasti. Jonain päivänä Mike Leigh ei enää tee elokuvia, ja silloin ihmettelemme kuka meidän tarinaamme nyt kertoo.

Saatavuus Vaski-kirjastoista

-akira-

Musta naakka toivottaa lukijoilleen leppoisaa joulua ja hyvää uutta vuotta!

Kuva: Mari AJ

Metallimiesten yhteenotoissa on jotain perin ylevää.  Tiedän, etten ole ainoa aikuinen joille nämä puhuvat robotit iskevät ja lujaa. Välillä tuntuu, että näissä persoonallisissa roboteissa on enemmän syvyyttä kuin meidän todellisuutemme ihmisissä. Itse keräilin jo pienenä 80-luvulla näitä robotteja ja nyt luonnollisesti harmittaa, että näistä kaikista klassikoista on tullut luovuttua.  Viime aikoina olen hankkinut näitä uudempia robotteja ja näin aikuisena näyttää, että nämä nykyajan lelut ovat paljon monimutkaisempia, ja eivät niinkään lasten käsiin tarkoitettuja.

Lempihahmojani ovat hyvien autobotien johtaja Optimus Prime, isoin autobot Omega Supreme, johtajuutta havitteleva liero decepticon Starscream, puumamainen tiedustelija Ravage, sekä pienempiä robotteja sisältään suoltava Soundwave.  Pahan viehätys on kova, joten suurimmat suosikkini ovat tosiaan pahojen puolelta ja hienoimmat lelut ovat luonnollisesti decepticoneja.

Alun perin leluista 80-luvulla alkanut Transformers on jakaantunut nykyään laajalle alueelle: on sarjakuvaa, tv-sarjaa, elokuvaa…. Varmaa on, että nämä jalot metallimiehet jatkavat uudistumistaan ja seikkailujaan hamaan tulevaisuuteen asti.

”Autobots, roll out!!!”

Juha S.

Tieteiskirjallisuus jakautuukin lukuisiin alalajeihin, mutta rajanveto ei aina ole selvää. Monet kirjailijat sekoittavatkin eri tyylilajeja tuotoksissaan, kuten esimerkiksi tässä tekstissä esiteltävät kaksi tämän hetken suosituimpiin kuuluvaa tieteiskirjailijaa, Alastair Reynolds ja Richard Morgan.

Walesilaissyntyinen Reynolds sinkosi itsensä eturivin scifi-kirjailijaksi eeppiset mitat saavuttavalla, tummasävyisellä avaruusooppera-teoksellaan Ilmestysten avaruus (2000) ja sen jatkokertomuksilla, kun taas englantilainen Morgan on saavuttanut suurta menestystä ja ylistystä kovaksikeitettyä dekkaria ja kyberpunk-visioita yhdistelevällä teoksellaan Muuntohiili (2002). Morganin ansioksi voi lukea uuden elon puhaltamisen jonkinasteisesta alennustilasta kärsineeseen kyberpunk-tyylilajiin. Reynolds puolestaan on ratsastanut avaruusoopperan uuden tulemisen aallonharjalla.

Molemmat kirjailijat ovat hyvinkin tuttuja suomalaisille scifi-kirjallisuuden ystäville. Reynolds on vieraillut suomessa erilaisissa tapahtumissa useampaankin eri otteeseen, ja molemmat ovat olleet kunniavieraina Suomessa järjestettävässä vuotuisessa scifi- ja fantasiatapahtuma Finnconissa, Reynolds Helsingissä 2009 ja Morgan Turussa 2011.

(Tieteiskirjallisuudesta lisää Kirjavinkit-sivustolla)

Alastair Reynolds

Alastair Reynolds

Alastair Reynolds on yksi nyky-scifin ehdottomista supertähdistä. Parhaiten hänet tunnetaan Ilmestysten avaruus -universumiin sijoittuvista kirjoistaan, jotka kertovat ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavasta vaarasta ja sen neutraloimiseksi käytävän kamppailun keskipisteessä olevien protagonistien edesottamuksista keskellä tiheää juonittelujen verkkoa.

Reynoldsin teokset ovat kovan scifin ja avaruusoopperan sekoituksia, joiden tapahtumat yleensä sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmisrotu on levittäytynyt ympäri Linnunrataa ja jakautunut keskenään kilpaileviin kuppikuntiin. Hänen tarinoissaan perinteinen, suuren mittakaavan seikkailuntäyteinen avaruusooppera sekoittuu kovan scifin vaatimukseen tieteellisestä realismista.

Tunnusomaista Reynoldsin teoksille ovat monisäikeiset juonilinjat, tummasävyinen, groteskien yksityiskohtien värittämä maailma, sekä tarinoiden tapahtumaympäristön elävä kuvaus. Yksi Reynoldsin suurimmista vahvuuksista on nimenomaan teosten maailman visualisointi; hänen scifi-visionsa avautuvat lukijalle sulavasti, yleisilmeeltään ja yksityiskohdiltaan selkeinä. Näyttävästi esillä monissa Reynoldsin teoksissa ovat massiiviset useita kilometrejä pitkät avaruusalukset, valoarkit, jotka liikennöivät ihmisten asuttamien maailmojen välillä.

Mittasuhteiltaan Reyonoldsin avaruussaagat eivät ole vaatimattomimmasta päästä: tapahtumapaikkojen välimatkat mitataan valovuosissa ja tarinoiden ajalliset viitekehykset kattavat miljoonia vuosia. Reynoldsin alkupään tuotannon tietynlaisena heikkoutena voi pitää henkilöhahmojen yksiulotteisuutta, joskin tämä ei välttämättä aina ole haitaksi kirjailijan suureellisissa ja monisyisissä tarinoissa. Myöhemmissä tuotoksissaan Reynolds on huomattavasti parantanut ihmiskuvauksen saralla.

Reynoldsin teokset pidättäytyvät hyvin pitkälti luonnontieteellisessä maailmankuvassa, esimerkiksi valoa nopeampi matkustaminen ja informaation kulku ei ole mahdollista. Reynolds on kuitenkin todennut että tieteiskirjallisuudessa ei saa olla liikaa tiedettä ja että hänelle itse tarina ja juonirakenteet ovat tärkeämpiä kuin tieteelliset aspektit.

Reynoldsin omien sanojen mukaan hänen suhtautumistaan scifiin määrittelee pitkälti avaruuden ja avaruusmatkailun näkeminen järkevänä vaihtoehtona ihmiskunnan kehityksen kannalta. Reynolds uskoo että avaruuden valloitus on lajimme selviytymisen kannalta elintärkeää. Hän näkeekin tuotantonsa toimivan vastapainona viime aikoina yleistyneelle lähitulevaisuuden maapallolle sijoittuvalle scifi-kirjallisuudelle.

Reynoldsin teokset Vaski-kirjastoissa

Reynolds Kirjasammossa

Richard Morgan

Richard Morgan

Richard Morganin tunnetaan erityisesti tulevaisuuden palkkasoturi Takeshi Kovacsin edesottamuksista kertovasta trilogiasta, jonka edellä mainittu Muuntohiili aloittaa. Yleisesti ottaen Morganin teoksia voi kuvailla brutaalilla toiminnalla ja kursailemattomalla seksillä kyllästetyiksi tieteisdekkareiksi, joiden protagonisteina toimivat kovaksikeitetyt antisankarit. Morganin visioima tulevaisuus on vahvasti kyberpunk-väritteinen, se pitää sisällään mm. virtuaalimaailmoja ja tekoälyjä, ja se omaa dystooppisen perusilmeen. Myös ylikansalliset järjestöt ja suuryhtiöt ovat kiinteä osa Morganin tulevaisuudenvisiota.

Morganin tarinoiden näyttämöinä toimivat niin maapallo kuin muualla Linnunradalla sijaitsevat ihmisten asuttamat maailmat. Ajallisesti hänen teoksensa sijoittuvat sekä lähitulevaisuuteen että useiden vuosisatojen päähän. Morganin voi myös sanoa panostavan tarinoidensa teknisten ja tieteellisten ulottuvuuksien uskottavuuteen.

Perusasenteeltaan Morganin teokset ovat jokseenkin pessimistisiä ja ne sisältävät runsaasti yhteiskunnallista pohdintaa. Morgan käsittelee mm. kehittyneen teknologian epätasa-arvoisesta saatavuudesta seuraavaa ihmisten eriarvoistumista, ihmisen geneettisen manipuloinnin seurauksia, sekä vähälukuisen eliitin saneleman poliittis-taloudellisen yhteiskuntajärjestyksen aikaansaamaa yleistä epäoikeudenmukaisuutta, jota sorretun ja alistetun enemmistön tietämättömyys ja tyhmyys osaltaan ylläpitää. Yhtenä toistuvana teemana Morganin tuotannossa voi sanoa olevan yksilön autonomia suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja valtiovaltaan.

Morganin teosten ehdottomasti parasta antia ovat hyvin kirjoitetut vauhdikkaat ja rajut toimintakohtaukset sekä tapahtumamaailman yksityiskohtainen kuvaus. Vähemmän vetoavana, välillä jopa lievästi ärsyttävänä piirteenä voi pitää kirjailijan ylitsevuotavaa mieltymystä kielikuvilla leikittelyyn, joka toki tuottaa nautinnollisiakin hetkiä lukijalle.

Morganin teokset Vaski-kirjastoissa

Morgan Kirjasammossa

teksti: T.T.

Beauty in Decay

Lukija-katsojaa omankin ympäristön uuteen havainnointiin johdattelevan teoksen kokoajana on toiminut valokuvaaja RomanyGW  (Kust. Carpet Bombing Culture.)

http://www.beauty-of-decay.com/

Kauneuden käsitettä haastaa myös ranskalaisen valokuvaajan Fredric Chaubinin teos CCCP: Cosmic Communist Contruction Photographed (Taschen 2011). Chaubin on kiertänyt entisen Neuvostoliiton aluetta kuvaten rakennuksia, jotka aineellistivat sosialismin ja kommunismin tavoitteita ja ihanteita.

Vinksahtaneiden kuvien lumo

Arvovaltaisen Phaidon-kustantamon vuonna 2006 julkaisema teos Photo trouvée voi innostaa lukijaansa, tai oikeammin katsojaansa, ajatus- tai muistelematkaan. Takakansiteksti nimeää sen tavallisen, arjen antropologiaksi. Se ei edellytä vieraiden kielten taitoa vaan antautuu silmille.

Teos sisältää 285 pienikokoista valokuvaa, jotka ovat tuntemattomien harrastajien ottamia. Kuvat ovat vinksahtaneita, tärähtäneitä, niiden sommittelut eivät ole täydellisyyttä tavoittelevia, valotukset eivät ole kohdallaan. Mutta jos niille suo aikaa, huomaa kuinka niissä näyttäytyy inhimillisen elämän koko kirjo. Ne kertovat tilanteista, joista kuvaajat ovat halunneet tallentaa jäljen. Ne kertovat hetkistä, joihin on haluttu palata. Teoksen rauhallinen layout – vain yksi pieni kuva valkoisella sivulla – antaa kuville tilaa hengittää ja vangita selailijan katseen.

Photo trouvée siis juhlistaa näitä valokuvataiteen ulkopuolelle jääviä otoksia. Sen toimittajat Michel Frizot ja Cédric de Veigy toteavatkin lyhyessä johdannossa, että harrastajan käsissä kamera on ennakoimaton. Kuviin saattaa tallentua myös sellaista, mitä ei ole tietoisesti haluttu. Mikä jännittävintä, näistä yksityisistä hetkistä tulee oudolla, erityisellä tavalla yhteisiä.

Kirja kannustaa joko arkaa aloittelijaa tai ylikriittistä kuvaajaa rohkeuteen sekä kenties katsomaan omia tuotoksiaan toisin silmin. Ja millaisia aarteita itse kunkin laatikoissa tai albumeissa voikaan löytyä! Ne saattavat avata polun omiin tai läheisten muistoihin.

Kirjojen saatavuus Vaski-kirjastoissa:

• Beauty in Decay
• CCCP
• Photo Trouvée

David Caruso Miamin auringossa / IMDb.com

En yleensä ole rikossarjojen ystävä, mutta viime vuonna kolahti CSI sisarsarjoineen – ja kovaa. Las Vegasin (v.2000-), Miamin (2002-) ja New Yorkin (2004-) rikospaikkatutkijoiden työstä kertovat sarjat ovat koukuttavaa katsottavaa.

Kaikkien kolmen sarjan rikostutkijat ovat kiehtovia persoonia. Erityisesti Miamin komisario Horatio Caine on yksi suosikeistani. Horation lähes mustavalkoinen suhtautuminen rikollisuuteen on hersyvää katsottavaa. Lisäksi miehen kohottaminen lähes ylivertaiseksi haavoittumattomaksi sankariksi ja Horatiota näyttelevän David Caruson maneerit poseerauksineen ja aurinkolasien käsittelyineen tekevät sarjasta mielenkiintoista katsottavaa. Kaiken kaikkiaan näyttelijät on valittu sarjojen tyylin mukaan onnistuneesti.

Kaikki kolme sarjaa on onnistuttu luomaan täysin erilaisiksi. Las Vegas on tumma, synkkä, totinen ja realistinen.  Miami on värimaailmaltaan keltainen ja tyyliltään pirteämpi, humoristisempi sekä epäuskottavampi. New Yorkin maailma on taas sininen, teknisempi ja vieläkin epäuskottavampi.

Kaikki sarjat jatkuvat yhä ja loppua ei näy. Henkilövaihdoksia on luonnollisesti vuosien aikana tapahtunut, mutta nämä eivät ole vaikuttaneet sarjojen tasoon yhtään.

Itseäni sarjoissa kiehtovat rikostapaukset, jotka epäuskottavuudessaankin ovat viihdyttäviä. Hauskaa on myös seurata, miten käsikirjoittajat keksivät erilaisia tapoja kuolla. Erityisesti nautin siitä, että CSI:t eivät lankea rikossarjojen helmasyntiin, eli siihen että keskitytään liiaksi tutkijoiden omaan elämään. Kaikki kolme sarjaa ovat etenkin kesäaikaan hyviä TV-sarjoja, jotka tarjoavat sekä viihdettä että älyllistä stimulaatiota.

Ensimmäisestä CSI-sarjasta on myös julkaistu suomeksi kolme Max Allan Collinsin kirjoittamaa kirjaa.

CSI: Las vegas Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/CSI

CSI : Miami Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/CSI:_Miami

CSI: New York Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/CSI:_New_York

CSI dvd:llä Vaski-kirjastoissa

Max Allan Collinsin suomennetut CSI-romaanit Vaski-kirjastoissa

Juha S.

Sirpa Kähkönen kertoo isoisänsä Lauri Tuomaisen elämäkerran, tai oikeastaan vain osan siitä. Sen osan, joka on niin kipeä ja vaikea, ettei isoisä pystynyt sitä itse kertomaan.

Lauri Tuomainen vietti yli seitsemän vuotta elämästään Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Siellä säilytettiin kommunistivankeja 1920-30 luvuilla.

Suomalainen yhteiskunta oli tuolloin jo valmiiksi jakautunut punaisiin ja valkoisiin. Yleismaailmallisesta lamasta johtuva työttömyys herätti levottomuutta työväestössä. Myöskään oikeisto ei ollut tyytyväistä valtion sisäpolitiikan hoitoon. Erityisesti oikeiston isänmaallinen siipi, jota esim. Lapuan liike ja myöhemmin IKL edustivat, oli huolissaan työväestön liikehdinnästä. He vaativat kielletyn kommunistisen toiminnan tiukempaa valvontaa ja kovempia rangaistuksia rikkomuksista kiinni jääneille.

Vihan ja rakkauden liekit on järkyttävä kirja. Ja järkyttävyydessään erittäin tärkeä. Kähkönen on kertonut saaneensa kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen lukijakirjeistä. Romaaneissa kuvattuja vastaavia vankilaoloja on helppo pitää vain fiktiona, vaikka niiden perusta on tosiasioissa.

Vaikeneminen tuntuu suurelta vääryydeltä sorrettuja vankeja kohtaan. Toisaalta ymmärrän sen hyvin. Toistuvista väkivallanteoista ja nöyryyttämisestä jaksaa harva puhua. Ja olkoon aatteen palo kuinka voimakas tahansa, jonkinlainen epävarmuus ihmiseen varmasti syntyy jatkuvan lannistamisen tuloksena. Läheisten hiljaisuus selittyy sillä, että he suojelivat vankeja parhaiten juuri vaikenemalla.

Ja toiselta puolen, jos olisi ollut mahdollista nähdä oikeistopropagandan läpi, kuka sellaisessa muilutusilmapiirissä olisi uskaltanut sanoa, että nyt on menty liian pitkälle? Anteeksi pyytämiseen asti rohkeita sankareita ei taida myöskään olla monia.

Olin aluksi pettynyt arkistokorttien rapinaan, joka kuuluu lukiessa taustalla; olin odottanut hieman romaanimaisempaa otetta. Luettuani, mikä kirjailijalla oli kimmokkeena kirjoittamiseen, ymmärrän, että tyyliin on hyvä syy. Lukiessa ei voi unohtaa, että tämä on todella tapahtunut.

Samalla ihailen Kähkösen kykyä siirtyä kauhistuttavasta yksityiskohdasta toiseen ilman minkäänlaista paatosta tai päivittelyä. Kirjan alussa tulee selväksi kirjoittajan syvä tunnesuhde isoisään ja se, kuinka merkittävinä nämä hahmottomat, vaietut asiat ovat kummitelleet suvun elämässä sukupolvesta toiseen. Sen jälkeen paatosta ei tarvita, viimein esiin tulevien tapahtumien painoarvo on musertava jo aivan sinällään.

Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit oli Turun kaupunginkirjaston verkkolukupiirin kevään viimeinen kirja. Myös monet lukupiiriläisistä pitivät kirjaa vaikuttavana ja tärkeänä. Joku oli kiinnostunut kirjasta myös siksi, että sen laajasta henkilögalleriasta löytyi omia sukulaisia, joku toinen taas vaikuttui vankien puolisoiden osoittamasta uskollisuudesta ja rakkaudesta. Joku sanoi pitäneensä kirjasta erityisesti siksi, että se kertoi historiasta yksilöiden kautta, sukutarinana. Tarinasta poiki myös lukuvinkkejä, itse aioin tämän innoittamana tarttua myös Kähkösen romaaneihin, erityisesti Kuopio-sarja alkoi kiinnostaa.

Verkkolukupiiri jää nyt kesätauolle, mutta aloittaa todennäköisesti jollain tavoin uudistuneena taas syksyllä 2011.  Uudet ja vanhat jäsenet ovat tervetulleita!

Katso teoksen saatavuus Vaski-kirjastoista.

Erja

Ankomsten / Tan Shaun

Ankomsten on kaunis kuvaromaani, joka kertoo maahanmuuttajan tarinan. Kyseessä ei ole tavallinen sarjakuva, sillä kertomiseen ei ole käytetty lainkaan sanoja. Kuvat riittävät mainiosti.

Ruudut ovat ensikatsomalta valokuvamaisia, mutta lähempi tarkastelu osoittaa muuta. Mitä kauemmas kotoa joudutaan, sen kummemmiksi muuttuvat kuvat. Kaikki on outoa; kirjoitusmerkit, ruoka, tavat. Kaikkea symboliikkaa en edes ymmärrä, mutta ehkä se on tarkoituskin. Syntyy autenttinen kuva vieraasta maasta ja uudesta kulttuurista.

Kertomuksen tunnelma on hyvä ja toiveikas. On surullista, että perheen isän on pakko lähteä, mutta hän selviää matkasta. Kielitaidottoma tuntemattomassa paikassa on aluksi vaikeaa, mutta apua ja ystäviä löytyy vähitellen. Kun perhe taas yhdistyy ja asettuu taloksi, on heidän vuoronsa auttaa uusia tulokkaita.

Kirjan väritys pysyttelee rauhallisesti seepiassa, maltillisissa harmaan ja ruskean sävyissä. Valokuvamaiset ruudut luovat mielikuvan isoisästä kertomassa nuoruudestaan, pitkästä matkasta kauan sitten, rohkeudesta lähteä vanhasta maasta tavoittelemaan unelmaa, uutta turvallista paikkaa elää.

Katso teoksen saatavuus Vaski-kirjastoista.

Erja

Juoni lyhykäisyydessään kertoo kiusatusta opettajasta, Samuel Szajkowskista, joka kirjan alussa on ampunut koulun päivänavauksessa muutamia nuoria ja itsensä. Lucia May, nuori poliisinainen, alkaa tutkia mikä ajoi Samuelin tähän pisteeseen. Samuelin tarinaa kuljetetaan eteenpäin lähinnä silminnäkijöiden lausuntojen kautta, joissa he kertovat mitä kaikkea Samuel sai koulussa kokea.

Päällimmäisinä teemoina kirjassa nousevat mielestäni esiin nuorten julmuus ja välinpitämättömyys sekä nykyajan raaistunut kouluelämä. Opettajilla ei juurikaan ole keinoja (tai halua) käsitellä kiusaamista tai laittaa niskuroivia oppilaita kuriin. Myös koulun rehtorin välinpitämättömyys on kirjassa raivostuttavaa.

Samuelin jatkuva kiusaaminen on masentavaa luettavaa, mutta samalla hyvin nykyajan nuoria kuvaavaa. Kun mikään ei tunnu miltään, niin ei tajua kuinka helppoa on loukata toisen tunteita. Internetin aikakautena kiusaaminen saa kirjassa myös uudet olomuodot. Kiinnostavaa kirjassa on myös Lucia Mayn kamppailu omaa työpaikkakiusaajaansa vastaan. Onneksi Lucia saa lopussa  niskaotteen kiusaajastaan.

Katkeamispiste on ahdistava, mutta hyvin mielenkiintoinen teos, etenkin jos itse on kohdannut elämänsä aikana koulukiusaamista. Kirja on loistava kirjallinen välipala uudelta kirjoittajalta.

Juha S